Lukeminen on paitsi rentouttavaa, myös erittäin hyödyllistä. Lukiessa oppii monesti uutta, mutta samalla virkistää mieltä siirtymällä omasta arjesta hetkeksi kirjan luomaan maailmaan. Kirjoja löytyy useasta genrestä ja lukusuosituksiakin vähintään yhtä paljon kuin lukijoita on. Monet klassikkoteokset sekä ajankohtaiset kirjat keräävät kuitenkin kiitosta lukumieltymyksiin katsomatta. Esittelemme seuraavaksi muutamia teoksia, joihin kannattaa perehtyä, mikäli etsii kiinnostavaa luettavaa kirjahyllyynsä.
Historiasta ja elämänkerroista kiinnostuneille
Elämänkerrat ja selviytymistarinat houkuttelevat ja tempaavat mukaansa. Ne kuvaavat ihmisen sitkeyttä ja kykyä sopeutua uskomattomista tilanteista. Selviytymistarinat toisen maailmansodan kauheuksista kiinnostavat monia ja niistä onkin kerrottu sekä elokuvien että kirjojen muodossa. Uusimpien teosten joukosta löytyy myös suosittu Heather Morrisin teos Auschwitzin tatuoija. Teos perustuu tositarinaan slovakialaisen Lale Sokolovin elämästä ja selviytymisesta Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleirillä. Se on uskomaton kertomus toivosta ja rohkeudesta. Lale Solokov päätyy keskitysleirin vankina tatuoimaan numeroita toisten leirille saapuvien vankien käsivarsiin. Työ luo Lalelle turvaa, mutta samalla hän joutuu todistamaan leirin kauheuksia. Tatuointijonossa Lale kohtaa myös tulevan vaimonsa Gitan. Teos onkin julkaistu vasta Gitan kuoleman jälkeen, jolloin Lale vihdoin uskaltautui kertomaan tarinansa. Pelko natsien kätyriksi leimaamista sai Lalen vaikenemaan vuosiksi, ennen hänen tapaamistaan kirjailija Heather Morrisin kanssa vuonna 2003.
Hyöty ja huvi samoissa kansissa
Casino Gambling for Dummies on erinomainen teos, jos kiinnostusta kasinoita kohtaan löytyy. Tämä Kevin Blackwoodin teos johdattelee lukijan hyvin käytännönläheisesti kasinopelien ytimeen. Kirjasta löytyvät vinkit paitsi voittojen maksimoimiseen että menetysten minimoimiseen. Se opastaa sopivien panosten asettamiseen sekä tunnistamaan oikeat hetket pelistä vetäytymiseen. Kirjassa kerrotaan, kuinka kasinopelejä pystyy pelaamaan internetissä. Online kasinoilla vieraillessa, kannattaakin muistaa Casino Bonus, joka tarjoaa huikeat edut pelaamiseen. Lisäksi Blackwood syventää lukijansa ymmärtämään kasinopelien kertoimia ja voittostrategioiden kehittämistä. Kirja toimii erinomaisena oppaana aloitteleville pelaajille, mutta siitä löytävät myös kokeneemmat pelaajat vinkkejä pelaamiseensa.
Yksi 2010-luvun puhutuimpia teoksia ovat Yuval Noah Hararin julkaisemat Sapiens, Homo deus sekä 21 oppituntia maailman tilasta. Siinä, missä Sapiens kuvaa menneisyyttä ja historiaa, katsoo Homo deus tulevaisuuteen ja tekoälyn maailmaan. Kolmannessa teoksessaan, 21 oppituntia maailman tilasta, Harari puolestaan pyrkii auttamaan lukijaa hahmottamaan maailmaa. Maailmaa, jonka hahmottaminen tuntuu nykypäivänä yhä haastavammalta. Harari pureutuu teoksessaan ihmisiä laajasti puhutteleviin haasteisiin, kuten valeuutisiin, demokratian kriiseihin sekä terrorismiin. Hän keskittyy ei suinkaan vähempää, kuin nykyhetken suurimpiin ongelmiin ja pohtii, mitä merkitystä nykypäivän tapahtumilla on ja mitä ihminen voi yksilönä tehdä selvitäkseen paremmin jatkuvasta muutoksesta ja toistuvista haasteista. Hararin teokset ovat paitsi äärimmäisen opettavia myös erinomaisen viihdyttäviä. Monimutkaiset ja haastavat aiheet, käsitteet ja ilmiöt on kuvattu helposti ymmärrettäviksi. Sen sijaan, että Harari tarjoaisi valmiita vastauksia, joita ei todennäköisesti ole edes olemassa, hän pyrkii herättämän lukian ajatukset miettimään itse mahdollisia vastauksia.
Kuten sanottu, lukeminen on sekä hyödyllistä että rentouttavaa. Se kehittää mielikuvitusta ja luovuutta. Monille luovuus on hyödyllistä arjessa ja työelämässä. Kirjaan uppoutuminen rentouttaa ja lieventää stressiä. Lukeminen kehittää myös kieltä, mikä ei ole ikinä pahitteeksi. Se kehittää kieltä sekä puhumisen että kirjoittamisen osalta. Monille lukeminen voi toimia innoituksena lähteä itse kirjoittamaan. Kirjaan syventyminen auttaa ymmärtämään muiden kokemuksia elämästä. Omalla kotisohvalla pääsee turvallisesti näkemään, minkälaista täysin toisenlainen elämä voisi olla tai millaista olisi elää vieraassa maassa. Kirjat auttavat ymmärtämään muita ihmisiä paremmin ja tunnistamaan muiden ihmisten tunteita. Sympatiaa ja empatiaa läheisiä, tuttavia sekä täysin vieraita kohtaan ei voi koskaan olla liikaa. Kirjat voivat myös auttaa selviämään omista vaikeista kokemuksista. Kun kirjaa lukiessa huomaa jakavansa omat ikävät kokemuksensa toisen henkilön kanssa, on niistä yli pääseminen helpompaa. Kirjat tuovat tukea ja turvaa. Ne ovat saatavilla aina tarvittaessa, niihin uppoutuminen on turvallista. Lukeminen on suositeltavaa kaiken ikäisille, kaikissa elämänvaiheissa.