Kun arkipäivät ja välillä myös viikonloput kuluvat töitä tehdessä, alkaa rinnalle kaivata rentoutumista ja irtiottoa arjesta. Oli kyseessä sitten vuorotyö tai toimistoaikoja noudattava säännöllisempi työaika, on hyvä välillä irtaantua omista rutiineista. Irtautuminen onnistuu parhaiten lähtemällä pois tutusta ympäristöstä. Vaikka lepo ja rentoutuminen onnistuvat yleensä oikein hyvin kotisohvalla, saa täydellisen irtioton vasta, kun lähtee kotoa pois täysin uuteen ympäristöön. Lyhyen irtioton voi hyvin suunnitella kahden tai kolmen päivän pituiseksi lyhyemmäksi lomamatkaksi, jonka toteuttaminen onnistuu erinomaisesti esimerkiksi viikonloppuna. Irtiottoja voi tehdä hyvin myös arkena, jos työpäivät sijoittuvat viikonlopulle.
Miten suunnitella viikonloppuloma?
Viikonloppuloma kannattaa suunnitella huolellisesti etukäteen, mutta välttää kuitenkin liikaa aikatauluttamista. Loman voi hyvin toteuttaa lähiympäristössä, kunhan paikka olisi mielellään uusi tai ainakin suhteellisen vieras, ja siellä on mahdollista yöpyä. Uusi ympäristö irrottaa ajatukset täysin kodista ja arjesta, jolloin rentoutuminenkin on helpompaa. Rentoutumisen myötä stressi hälvenee ja akut latautuvat nopeammin kuin kotona vietetyn viikonlopun aikana. Tämän takia yöpyminen muualla kuin omassa sängyssä voi myös edesauttaa rentoutumista.
Jos lähiympäristöstä ei löydy sopivia tai kiinnostavia paikkoja viettää viikonloppua, ehtii parin vuorokauden aikana hyvin pidemmällekin. Usein itselleen vieraasta kaupungista löytää enemmän virikkeitä kuin omasta kotikaupungistaan. Ainakin, jos kotikaupungissaan on asunut pidemmän aikaa. Viikonloppuloma mahdollistaa monesti myös ulkomaille lähtemisen, mikäli kiinnostusta löytyy. Jos viikonlopun aikana haluaa lähteä ulkomaille rentoutumaan, kannattaa suunnittelemiseen käyttää hieman enemmän aikaa ja vaivaa. Ulkomailla liikkuessa, varsinkin jos kyseessä on täysin vieras maa, kuluu energiaa huomattavasti enemmän liikkumiseen ja oikeiden paikkojen löytämiseen. Vieraassa kaupungissa harhailu ja eksyminen kannattaa ottaa kuitenkin seikkailemisena ja tarvittaessa kysyä neuvoa paikallisilta. Jos tietää edellä mainitun harhailun aiheuttavan helposti stressiä, on hyvä suunnitella päiväohjelma tarkemmin. Kun ruokapaikat ja nähtävyydet sekä niiden sijainnit on etukäteen tarkistettuna ja reitit tsekattuna, ei siirtymisistä tarvitse stressata. Lomaillessa kannattaa kuitenkin aina varautua muutoksiin ja suhtautua niihin mahdollisimman kevyesti.
Kuten sanottu, loma kannattaa suunnitella huolellisesti ainakin siinä määrin, että ylimääräiseen miettimiseen ja asioiden selvittämiseen ei tarvitse käyttää aikaa ja energiaa lomansa aikana. Tämä riippuu kuitenkin täysin ihmisestä ja siitä, mitä lomailulta odottaa. Omien odotusten ja toivomusten selvittäminen onkin avainasemassa lomalle lähtiessä. Kun toiveet ja odotukset ovat selvillä, voi loman suunnitella juuri omia tarpeita ja mieltymyksiä vastaavaksi. Osa pitää spontaanista toiminnasta lomailun aikana, jolloin suunnitelmaksi riittää majoituksesta ja kuljetuksesta huolehtiminen. Suunnitelmallisemmat lomailijat puolestaan miettivät mielellään etukäteen valmiiksi myös sopivia aktiviteetteja ja mahdollisia ruokapaikkoja. Jos omat mieltymyksensä tuntee hyvin, voi aktiviteetit ja ruokapaikat valita etukäteen. Lomaa ei kuitenkaan kannata aikatauluttaa ainakaan liian tiukasti, jotta rentoutumiseenkin on mahdollisuus. On myös hyvä varautua etukäteen mahdollisiin muutoksiin, jotta niitä kohdatessa ei liika pettymys aiheuta turhaa huolta ja häiritse palautumista. Pelkästään hotelliviikonloppu uudella paikkakunnalla, hyvän ravintolaillallisen ja valitsemansa aktiviteetin kanssa toimii erinomaisesti viikonlopun virkistävänä lomana.
Entä jos lomailu kotona kiinnostaa enemmän?
Kaikki eivät suinkaan halua tai välttämättä edes pysty lomailemaan poissa kotoa toisella paikkakunnalla, saati toisessa maassa. Kotona lomailu on myös erinomainen vaihtoehto, jos se sopii itselle paremmin. Kotona irtautuminen omasta arjesta ja siihen liittyvästä mahdollisesta stressistä on kuitenkin haastavampaa, kun uusi ympäristö ei tarjoa muuta ajateltavaa. Jos lomailun haluaa toteuttaa kotona, kannattaa rikkoa omia rutiineja reilusti ja suunnitella tekemistä, mitä ei ikinä tekisi normaalina viikonloppuna tai arkena. Viikonloppuun olisi hyvä sisällyttää tekemistä, mitä ei välttämättä ole koskaan aikaisemmin tehnyt.
Oletko kokannut ikinä ystävillesi brunssia kotona? Tai käynyt piknikillä kaupungin toisella laidalla sijaitsevassa puistossa? Erilaisten urheilulajien kokeileminen, teatterissa käyminen tai täysin vieraaseen asuinalueeseen tutustuminen tuovat mukanaan uutta ajateltavaa, mikä helpottaa rentoutumista. Kotona vietetyn viikonlopun aikana voi rutiineja rikkoa heti aamusta alkaen ja hankkia etukäteen täysin erilaista aamupalaa, kuin mitä arkena söisi. Lounaan voi nauttia ulkona ja päivälliseksi kokata pidemmän kaavan mukaan useamman ruokalajin. Mikäli viikonlopun haluaa rentoutua kotona, ja siitä haluaa saada mahdollisimman paljon irti, kannattaa myös puhelin sekä muut laitteet pistää sivuun. Jos tapana on päivittää sosiaalista mediaa tai viesitellä paljon ystävien kanssa, voi viikonloppu olla hyvä hetki jättää nämä aktiviteetit väliin. Puhelimen ja sosiaalisen median pariin voi hyvin palata jälleen maanantaina, kun arki koittaa.
Vaikka rentoutumisen tulisi olla lähtökohtaisesti mukavaa puuhaa, voi joskus syytä olla heittäytyä myös epämukavuusalueelle. Täysin vieraat paikat tai tekeminen voi monille tuntua epäsopivilta ratkaisuilta, jos tarkoitus on viettää mahdollisimman rentouttava viikonloppu, mutta joskus itsensä haastaminen ja ylittäminen voikin tuoda parhaan mahdollisen lopputuloksen. Kun itsensä on päässyt viikonloppuna ylittämään, ehkä myös innostunut jostakin uudesta asiasta, on maanantaina taas enemmän virtaa ja arki sujuu mielekkäämmin. Jokainen meistä tuntee itsensä parhaiten ja omien tarpeiden kuuntelu on erittäin tärkeää. Välillä on hyvä myös kokeilla jotakin, mikä saattaa alkuun jännittää tai tuntua täysin vieraalta.